Luonnonvarakeskuksen tutkijat Jaakko Mononen, Mikaela Mughal ja Lilli Frondelius avasivat treffit kertomalla Lukella tehtävästä nautojen hyvinvointitutkimuksesta. Tavoitteena on, että vuoden 2027 aikana Suomeen saadaan käyttöön kansallinen eläinten hyvinvoinnin todentamisjärjestelmä nykyisen Nasevan tueksi.
Mikaela kertoi vasikoiden pidempään vierihoitoon liittyvistä hankkeista. Laiduntamisen ohella tämä kiinnostaa nyt paljon kuluttajia, joten on tärkeää selvittää kuinka pidempi vierihoito saataisiin toimimaan nykyisissä tuotantoympäristöissämme, mitkä ovat sen seurannaisvaikutukset ja taloudelliset vaikutukset koko tuotantoketjuun ja ennen kaikkea kuinka se vaikuttaa eläinten terveyteen ja hyvinvointiin.
Savonian Eeva-Kaisa Pulkka jatkoi tutkimusesittelyä Lypsykarjojen vaihtoehtoiset kuivitusratkaisut-hankkeen kuulumisilla, jossa turpeelle haetaan korvaavia kuivikevaihtoehtoja.
Sanni Murtola Maitomaalta ja Hanna Castro Valiolta pohjustivat loppukeskustelua kertomalla Valion ja Maitomaan tuottajatilojen hyvinvointikriteereistä ja seurannasta sekä tiedon hyödyntämisestä markkinoinnissa. Maitomaan hyvinvointiseuranta pohjautuu maailmanlaajuiseen WQ-sertifiointiin, Valio puolestaan hyödyntää Nasevan terveydenhuoltoseurantaa ja kannustaa tilojaan hyvinvointityöhön vastuullisuuslisähinnoittelulla tiloille, jotka täyttävät sen vaatimat lisäkriteerit. Viennissä kohdemaiden kriteerit hyvinvoinnin osalta vaihtelevat. Kaikille on tärkeää tuotteen jäljitettävyys ja koko tuotantoprosessin hallinta; kysymyksiä tulee myös vedenkäytöstä, lääkitsemisestä, hännistä ja laiduntamisesta.
Hyvinvointitutkimustiedon jalkauttaminen kuluttajien tietoisuuteen selkeästi olisi tärkeää ja keskustelussa nousi esiin huoli siitä ovatko kuluttajat valmiita maksamaan hyvinvoinnin hyväksi tehtävistä lisäpanostuksista? Toisaalta keskustelussa nousi esiin myös, että hyvinvointiin tehdyt panostukset maksavat itsensä osin takaisin terveempinä eläiminä ja parempana tuotoksena. Elintarviketuotannossa suomalaiset tuotteet eivät kilpaile halvimmalla hinnalla, joten tietylle kuluttajasegmentille laadukas ja dokumentoitu hyvinvointityö voisi olla se lisäarvo tuotteelle, josta ollaan valmiita maksamaan. Pohjoismaiset kuluttajat luottavat lainsäädännön korkeisiin kriteereihin hyvinvoinnin osalta, joten lisähintaa elintarvikkeen ”ylimääräisille” hyvinvointiominaisuuksille ei olla valmiita maksamaan. Haasteena on tehdä hyvinvointitiedosta helposti ymmärrettävää loppukäyttäjälle. Kilpailu kaupan hyllyllä ei aina myöskään ole reilua – monien tuontituotteiden taustalla on varsin erilainen hyvinvointitilanne verrattuna suomalaiseen vastaavaan tuotteeseen. Vaikka EU-lainsäädännön pitäisi olla yhtenäinen jäsenmaissa, ei se monien eläinten hyvinvointiin liittyvien vaatimusten osalta edelleenkään toteudu käytännössä muualla kuin Pohjoismaissa.
