Ruokaketjun asiantuntijat ovat hahmotelleet ideaverstaissa kestäviä ja haluttuja tuotteita, joiden valmistuksessa voitaisiin hyödyntää itäsuomalaisia raaka-aineita ja uusia prosessointimenetelmiä. Toteutettavuutta ja vetovoimaa arvioinut raati valikoi Luonnonvarakeskuksen pilottiin tuoteaihiot kokeiltavaksi.
Loppukesän ja alkusyksyn aikana testataan mm erilaisten sieniä ja yrttejä sisältävien pastatuotteiden valmistusta eri kohderyhmille. Kokeilussa ovat myös marjaisat snacksit ja heramurot. Makeannälkään kokeilemme myös terveellisemmän makeisen valmistusta.
Raaka-aineina käytetään mm kauraa ja tattaria ja perunaa. Proteiinia saadaan myös juustovalmistuksen sivuvirtana syntyvästä herasta. Umamia ja aromeja tuotteisiin haetaan sienistä, yrteistä ja villiyrteistä, kuten nokkosesta. Pohjoista raikkautta tuotteisiin tuovat marjat, ja makeutta hunaja.
Etsimme nyt yhteistyökumppaneita tuotekehitykseen. Jos tuotat jotain edellä mainituista raaka-aineista, voimme arvioida tai kokeilla raaka-aineesi soveltuvuutta pilotissamme testattaviin mallituotteisiin. Osallistumalla pääset seuraamaan tuotekehitystä läheltä ja mielipiteilläsi voit vaikuttaa pilotin etenemiseen.
Pilotin tulokset ovat julkisia. Tuloksena syntyy mallituotteita, joita yritykset voivat jatkokehittää omissa prosessissaan markkinoille asti. Mallituotteita arvioidaan aistinvaraisesti Agri-Food Network hankkeen toiminnassa syksyllä 2024 ja osa mallituotteista on tarkoitus viedä arvioitavaksi Japanin yhteistyöverkostoille BIOSYS platformin toiminnan kautta marraskuussa 2024.
Jos kiinnostuit, ota yhteyttä ja etsimme yhdessä tavan, millä voisit osallistua.
Lisätietoja: Erikoistutkija Eila Järvenpää, Luonnonvarakeskus, eila.jarvenpaa@luke.fi
Hankkeen avulla vahvistetaan Agri-Food klusterin roolia Pohjois-Savon alueen ruokaketjun kehittäjänä. Agri-Food Network –hanke lisää TKI-organisaatioiden ja ruokaketjun yritysten keskinäistä yhteistyötä ja innovointia alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti.