Ruokamarssilla oikeudenmukaisuutta suomalaiselle maataloudelle

Perjantaina 22. maaliskuuta 2024 Itä- ja Keski-Suomen Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) liitot kokosivat voimansa ja järjestivät Ruokamarssin Kuopion torilla. Tämä tapahtuma on osa valtakunnallista kampanjaa, joka tunnetaan tunnisteella #Ruokamarssi2024, pyrkien herättämään keskustelua suomalaisen ruoan tuotannon tärkeydestä ja oikeudenmukaisesta korvauksesta tuottajille.

Ruokamarssi kutsui yhteen MTK:n jäsenet ja maatalouden toimijat muistuttamaan sekä kuluttajia että päättäjiä siitä, että laadukkaan ja vastuullisesti tuotetun suomalaisen ruoan tuottamisella on hintansa. Kuopion torille kokoontui noin 60 traktoria neljästä eri maakunnasta, joista osa oli lähtenyt matkaan jo kolmen jälkeen aamuyöllä. Kiuruvedeltäkin matka oli traktorilla kestänyt neljä tuntia.

Noin 60 traktoria on kokoontunut Kuopion torille.
Ruokamarssiin osallistui noin 60 traktoria neljästä eri maakunnasta.

Kokoontumisen tärkeimpänä syynä oli ilmaista maatalousyrittäjien tahtotilaa siitä, että elinkeino ei tällä tavalla kannata. Kyseessä oli lämminhenkinen muistutus, että viljelijät ovat tosissaan asian kanssa. Tapahtuman järjestivät MTK-Pohjois-Savo, MTK-Pohjois-Karjala, MTK-Etelä-Savo ja MTK-Keski-Suomi. Järjestävien MTK-liittojen puheenjohtajat yhdessä korostivat, että nyt on aika toimia, jotta suomalaisen maatalouden kannattavuuskriisiin saadaan ratkaisuja. Ajankohta valittiin strategisesti, sillä lakot satamissa korostavat kotimaisen ruoan tuotannon merkitystä, kun ulkomainen ruoan tuonti on seisahduksissa.

Ruokamarssilla haluttiin myös kertoa kuluttajille konkreettisista saavutuksista suomalaisen ruoan turvallisuuden ja laadun eteen. Antibioottien käytön vähentäminen, salmonellavapaa kananmunien ja lihan tuotanto sekä puhtaat marjat ovat vain joitakin esimerkkejä siitä, miten suomalainen maatalous on sitoutunut tuottamaan korkealaatuista ruokaa. Tämä työ myös ylläpitää Suomen maaseutumaisemaa ja tarjoaa elintärkeitä ympäristöpalveluja. Viesti kuluttajille oli selkeä: valitse kotimainen raaka-aine ja samalla valitset kotimaisen työvoiman.

Edustalla paljon ihmisiä, joiden takana traktoreja rivissä. Ihmiset kantavat kylttejä, joissa lukee "no farm no food".
Osallistujat olivat tehneet tapahtuman tarkoitusta ilmaisevia kylttejä. Vastaavanlaisia kylttejä oli kiinnitetty myös traktoreihin.
Esiintymislava, jossa lukee "Miksi se joka tekee eniten, saa vähiten?" Lavalla on nainen puhumassa ja pitämässä Hyvää Suomesta -merkkiä.
Tapahtumassa kuultiin viljelijöiden ajatuksia herättäviä puheenvuoroja. Marjatilayrittäjä Noora Räsänen Leppävirralta muistutti kuluttajia Hyvää Suomesta -merkistä. Merkki kertoo suomalaisista raaka-aineista, ja siitä, että tuote on valmistettu Suomessa. Räsänen suositteli kuluttajia etsimään merkkiä seuraavalla kauppareissulla.

Kirjoittaja: Jade Hirvonen
Kuvat: Jade Hirvonen